Artikkelit

21.08.2013 Sirpa Rivinoja

Voglia kohtasi vastuullisia vaatesuunnittelijoita

Havaintoni Sorttausapu-toimintavuosien aikana on, että yrityksillä yleensä on tahtoa ylijäämien kierrättämiseen. Tarvitaan vain se pieni ”joku”, joka saa tarttumaan toimeen. Ylijäämämateriaalia luovuttava ja sitä tarvitseva yritys saattavat sijaita jopa samalla teollisuusalueella. ”Ei ole vain tullut puhetta”. Tarvitaan siis yhdistävä palvelu. Sorttausavulle on selvästi olemassa tilaus.

Kuten usein, hyvä keskustelu syntyy sattumoisin. Näin kävi myös yrittäjä Markku Virtasen kanssa. Erään tilaisuuden ruokajonossa kerroin hänelle Sorttausavusta. Markku tiedusteli, ovatko tekstiilit minulle tuttuja; voisiko heidän ylijäämäkankaitaan kierrättää ja miettiä jotain uusia käytäntöjä. Virtasten Voglia-naistenvaatemallisto viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Markku on yrittäjä toisessa polvessa. Presidentti Tarja Halonen luovutti Voglialle Kultainen vaatepuu -tunnustuksen vuonna 2005.

Sovimme tapaamisen. Kävin Voglian Lammin toimipisteessä toteamassa ylijäämäkankaitten määrän ja laadut. Samalla keskustelimme Voglian  tilanteesta. He ovat saavuttaneet 30 valmistusvuoden aikana vakiintuneen asiakaskunnan.

Voglian brandi on hyvin tunnettu Suomessa, erityisesti tietenkin naisten keskuudessa. Monet meistä muistavat vieläkin Helena Karihtalan (entinen Säkkinen) Voglian muotikuvista mm. 1980-luvulla. Malliston suunnittelija on ollut koko ajan suunnittelija Eija Koski.

Materiaalien tarkka  hyödyntäminen oli ollut jo Virtasten mielessä. Oli jo alettu valmistaa Voglian laukkuja ja kasseja hyödyntäen sivuleikkuupaloja. Tämän kaltaista mallistokehittelyä voisi jatkaa.

Ehdotin muutaman nuoren vaatesuunnittelijoitten tuomista tehtaalle ostamaan näitä ylijäämäkankaita. Idea haluttiin toteuttaa; siitähän voisi avautua uusia mahdollisuuksia puolin ja toisin.

Otin Voglia-käyntini jälkeen yhteyttä Nurmi Clothingin Anniina Nurmeen ja Poola Katarynan Paula Kasuriseen.

Olin tutustunut näihin vaatetussuunnittelijoihin Kierrätystehdas-tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla edellisenä keväänä. Anniinan tiesin aikaisemmin, olenhan yksi monista hänen blogiaan (Vihreät vaatteet)  seuraileva fanilukija. Sovimme ajan, jolloin lähdemme katsomaan vaatetuskankaita shoppailu- ja ideointimielessä.

Sekä Anniina Nurmen että Paula Kasurisen vaatemallistojen ideologiaan kuuluu vastuullisuus. Niinpä alkuperätilaaja Voglialle tarpeeton ylijäämäinen kangasvalikoima oli mielekästä pengottavaa.

Eipä aikaakaan, niin kummallekin oli kertynyt rullakaupalla kankaita, joista lähdetään suunnittelemaan seuraavaa mallistoa. Sekä Anniina että Paula ovat tuotemerkkeineen vaiheessa, jossa sarjakoot kasvavat. On ollut hiukan haasteellista löytää riittävän suuria eriä eri laatuja, joten Voglian käynti tuli kuin tilauksesta.

Kaupanteon jälkeen yrittäjäpariskunta Kristiina ja Markku Virtanen saivat nähdä sekä Anniina Nurmen että Paula Kasurisen mallistoesittelyt läppäriltä. Molemmin puolin siis saatiin uutta tietoa…. ja uusia ideoita tulevaisuuden varalle?

, , , , ,