Artikkelit

14.08.2013 Arto O. Salonen

Hyvä elämä edellyttää uutta ja enemmän?

Meille suomalaisille hyvä elämä tarkoittaa naapureitamme ruotsalaisia ja norjalaisia enemmän materiaalisia asioita. Elämäntapamme materiaali-intensiivisyys on maailman 7. suurinta siinä missä ruotsalaisten maailman 25. ja norjalaisten 26. suurinta. Oletamme ehkä naapureitamme enemmän, että uusi kännykkä pitää paremmin hyvän elämän syrjässä kiinni kuin vanha. Ja että nopeammat ja useammat tietokoneet tarjoavat hyvää elämää tehokkaammin. Haluamme uutta ja enemmän.

OKäytössämme oleva yksi rajallinen maapallo asettaa päivä päivältä enemmän ehtoja tavoillemme tavoitella hyvää elämää, sillä maailman väestö lisääntyy näillä näkymin vielä vuoteen 2050 saakka ja samaan aikaan yhä useampi maailmankansalainen keskiluokkaistuu. Keskiluokkaistuminen on oikeutettua niille miljardeille ihmisille, jotka tänään taistelevat perustarpeidensa ruoan, juoman ja suojan tavoittamiseksi. Meillä suomalaisilla on erityinen vastuu yhteisestä planeetastamme, sillä kuulumme maailman väestön rikkaimpaan kymmenykseen. Perustarpeidemme tyydyttäminen on helppoa, sillä esimerkiksi kilogramman verran leipää edellyttää vain reilun kymmenen minuutin työpanosta.

Luonnonvarojen laajamittaiseen hyödyntämiseen perustuva vaurautemme ei kestä kriittistä tarkastelua, mikäli emme saa rajallisia luonnonvaroja kiertämään. Kyse on yksinkertaisesta periaatteesta: Jos kylpyammeesta pääsee vettä pois enemmän kuin hanasta tulee uutta vettä tilalle, laskee ammeen veden pinta. Ennemmin tai myöhemmin amme on tyhjä. Uusiutumattomien luonnonvarojen kohdalla tilanne on erityisen haastava, sillä esimerkiksi metalleja ei tule maapallomme lainkaan lisää – ammeen hana on kiinni. Talouden vakaus on uhattuna. Lisäksi on vaikeaa perustella tuleville sukupolville, miksi päädyimme käyttämään loppuun tietyt luonnonvarat maapalloltamme. Selitykseksi ei riitä hyvän elämän tavoittelu, sillä meidän suomalaisten tyytyväisyys elämään on säilynyt samana 1960-luvulta tähän päivään tultaessa. Vaikka materiaalisesti olemme kehittyneet huimasti ja bruttokansantuotteemme on tuona aikana kolminkertaistunut, emme koe olevamme nykyään sen onnellisempia kuin 1960-luvulla.

OMeillä on kellot, mutta aikaa tuntuu puuttuvan. Ehkä juuri materiaalisten elämän päämäärien tuoman kiireen vuoksi emme ehdi pysähtyä kysymään itseltämme, mistä tässä elämässä oikein on kyse.  Vaikka olemme materiaalisti vauraampia kuin koskaan aikaisemmin sivilisaatiomme historiassa, kasvun pakko ohjaa poliittista päätöksentekoa ja arkeamme. Huomionarvoista on, että tuotannon ja kulutuksen muutosta mittaava bruttokansantuote on samalla yksi parhaimmista tilastollisista indikaattoreista liikenneruuhkille, ympäristön saastumiselle, kansalaisten kokemalle stressille, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiselle ja elämän edellytykset turvaavien ekosysteemeiden ehtymiselle. Oikeastaan kyse onkin ”bruttokansankulusta”.

Niin kauan kun emme määrittele rajaa sille, minkä verran materiaalista hyvää on riittävästi, hyväksymme hiljaisesti kehityksen suunnan, joka ei ole pitkällä aikavälillä kestävä. Voiko esimerkiksi metsäteollisuudessa aineellisen kasvun ihanne tarkoittaa systeemiä, joka korjaa kaikki Suomen metsät itseohjautuvasti yhden yön aikana ja siirtää puumassan puunjalostusteollisuuden käyttöön seuraavan päivän aikana?

Meidän tulisi kysyä painokkaammin ja useammin, mitkä asiat antavat voimaa ja merkitystä tähän päivään ja tähän hetkeen? Mihin tässä ainutkertaisessa elämässä kannattaa satsata jos tavoitteenamme on tulla nykyistä tyytyväisemmiksi? Ja kuinka elää niin, että tulevat sukupolvet voisivat olla meistä ylpeitä? Mitä tarvitaan loppujen lopuksi enemmän ja mitä vähemmän?

Arto O. Salosen mielenkiinnon kohteena on elämän kukoistaminen. Hän tutkii hyvinvointia luonnon elinvoiman, ihmisarvon ja talouden jännitteessä. Ks. artosalonen.com

EDIT: sana ’Uusiutuvien’ korjattu => ’Uusiutumattomien’

, , ,